Syvä pää

syväpääSyvä pää (Otava 2012) on romaani, joka kertoo jäljittelystä ja pakkomielteistä. Teos oli vuoden 2012 Tiiliskivi-finalisti. Alla otteita arvioista:

”Eeva Rohaksen Syvä pää on hieno romaani. Se on taitavasti kerrottu. Siinä jännitys rakentuu pikku hiljaa tarkoista yksityiskohdista. Se on monikerroksinen tarina, joka käyttää taitavasti hyväkseen Mustapään runoja ja niihin liittyviä tulkintoja. Eeva Rohaksen soisi olevan palkintoehdokkaana tällä romaanillaan.” (Hanna-Riina Aho Keskipohjanmaassa 1.8.2012)

”Yksi kirjallisuuskriitikon parhaimmista hetkistä on, kun tekijä, jolle on mielessään ladannut odotuksia, täyttää tai jopa ylittää nuo odotukset. Juuri tällaisen kokemuksen sain lukiessani Eeva Rohaksen romaania Syvä pää. Rohaksen 2010 ilmestynyt novellikokoelma Keltaiset tyypit oli jo osoitus kiinnostavasta tekijästä. Muoto oli mestarillisesti hallussa ja sanottavaa oli. Nyt kun laji on vaihtunut novellista romaaniksi, kaikki on vielä paljon paremmin. […] Itse asiassa Syvä pää on niin hiottu kokonaisuus, että pinnallinen lukija saattaa jopa erehtyä pitämään sitä kovin viihteellisenä. Lopun jännityselementit kun jättävät niin voimakkaan jäljen lukukokemukseen. Mutta tällainen tulkinta on virheellinen. Rohas vain kuljettaa romaaninsa pinnanalaisia elementtejä niin huomaamattomasti, että tarina tuntuu kulkevan kuin itsekseen. Lukija viihtyy vaikka häntä ei suoranaisesti viihdytetä.” (Jussi Aurén Satakunnan Kansassa 21.3.2012)

”Rohas ei kiirehdi rakentaessaan konfliktia, ja lukija saa rauhassa kuoria esiin lisää kerroksia erityisesti Susannesta, jonka elämästä teoksessa muuten ammennetaan kaikkein säästeliäimmin. Mitä naisesta löytyy? Kirjallisuustieteilijä René Girardin jäljittelyteorian mukainen pakko haluta samaa mitä on nähnyt toisen haluavan. Halujen heräämistä seuraa Susannen ponnisteluja väistämätön yritys voittaa itselle tuo yhteisen halun kohde. Kaiken psykologisen asemasodan päätteeksi on siis lopulta jännitettävä hieman myös sitä, ehtivätkö väliintulijat ajoissa. Kilpajuoksu jää kuriositeetiksi, hyvä niin, Rohas on terässä juuri ihmismielen nurjapuolien rakentajana.” (Raisa Mattila Helsingin Sanomissa 14.3.2012)

”Rohaksen henkilöillä näyttää olevan tapana olla tyrkyttämättömästi kirjallis-sivistyneitä. Susannelle sekä Fannylle on kirjoitettu luonteva, kiinnostava perhe ja muuta ympäristöä. Kuvittelen Syvälle päälle sanoman: pysy pelottomana. Henkilöiden kohtalot tuntuvat pitkään täysin erillisiltä. Lopussa ne kietoutuvat yhteen. Rauhallisesti kehitelty juoni tai vankasti kuvatut henkilöt eivät kuitenkaan ole romaanin viehättävin piirre. Ehdottoman ihastuneena luen veden käyttöä kerronnan kostukkeena. Kymmenet kerrat Rohas keksii uuden vesitilanteen, aina tarkasti ja kauniisti.” (Kaisa Neumala Parnassossa 15.6.2012)

”Lapsuuden ja aikuisuuden rajalla olo on yksi Eeva Rohaksen Syvä pää -romaanin teemoista. Sen lisäksi hän käsittelee ikuisia, kipeitä asioita: rakastamisen vastuuta ja vaikeutta sekä syyllisyyden ja häpeän ahdistavuutta. Jo esikoisteoksensa Keltaiset tyypit novelleissa Rohas osoitti, että hänellä on tarkka psykologinen silmä, ja romaanissa tuo tarkkuus vain terävöityy.” (Hannele Puhtimäki Kiiltomato.netissä 28.4.2012)

”Eeva Rohaksella on kyky katsoa arkea tarkkaan. Se ei hänen kynässään muutu maagiseksi realismiksi vaan hyperrealismiksi – kirjailija uskaltaa luottaa arjen pieniin vivahteisiin. Henkilöidensä mielenliikkeet hän ja ajatusten hallitsemattomuuden hän pyydystää taitavasti ja välittää ne lukijalle intensiivisellä kielellä jossa ei ole mitään keinotekoista tai liikaa.” (Hannele Salminen Kirjain-lehden numerossa kevät 2012)

”Rohaksen taito näyttää ihmisten kohtaamisten kohtaamattomuus ja yhteinen matka pimeille poluille on hätkähdyttävä. […]Juonen edetessä on koko ajan entistäkin selvempää, ettei hyvin käy ilman merkittävää muutosta. Mutta Syvä pää on silläkin lailla kiinnostava kirja, että lopun voi lukea usealla tavalla. Synkkä tie on kuljettava perille saakka, mutta jos haluaa uskoa ihmisen kykyyn parantua ja herätä, koota itse itsensä, löytyy viimeisiltä sivuilta siihenkin ajatukseen tukea.” (Mari Viertola Turun Sanomissa 21.5.2012)